"Älä stressaa"

Tämän viikon tiistaina oli kauan odotettu lääkärikäynti. Olimme valmistautuneet hyvin eli otimme kaikki mahdolliset lippulappuset ja aiemmin otetun ultrakuvan mukaan. Jotta sitten taatusti lääkäri tajuaisi että meitä on jo testattu ja olemme tosissamme haluamassa hoitoa.

Lääkäri oli onneksi kovin ystävällinen ja kiinnostunut, mutta kuten hän itsekin myönsi, hän ei tiennyt paljoakaan lapsettomuusasioista. Ainoa uusi asia, jonka sain tieää vastaanotolla, oli että painoni oli tippunut 7kg! En ole kyllä aktiivisesti sen eteen mitään tehnyt, joten tuli aika yllätyksenä. 

Minun täytyi itse toimia asianajajani ja ehdottaa Terolut-lääkityksen jatkamista, ja kerroin hänelle mistä lääkkeestä on kyse. Sain reseptin ja saimme lähetteen jatkohoitoon Yliopistolliseen sairaalaan. Jonotusajan pituutta udellessani lääkäri ei sanonut muuta kuin että "ne eivät tunnu pitävän kiirettä". Sekös lohdutti.

Ohjeeksi saimme sitä samaa mitä kaikki muutkin tuntuvat hokevan: "Älkää stressatko, kyllä se lapsi sieltä vielä tulee." Myönnän, toki minulla on ollut varsin stressaavia kuukausia tässä keväällä, varsinkin huhtikuu oli yhtä työn ja tunteiden vuoristorataa. Mutta on näihin kahteen viimeiseen vuoteen mahtunut myös paljon stressittömiä ajanjaksoja, kuten aivan huippurento häämatkamme, joulu- ja pääsiäislomat ja viime kesä. Silti raskaus ei ole koskaan alkanut.

Otin kuitenkin "ohjeesta" vaarin ja tällä viikolla olenkin ihan tietoisesti tehnyt kaikkea rentouttavaa. Lapsettomuuskirjallisuuden vierestä löysin muuten kirjastossa hormoneista kertovan kirjan (Hardy, Rogers, Sister: Hormonitohtori, 2014), jossa opastettiin vähentämään stressiä seuraavin keinoin: 

Mene hierojalle.

-> check! Viime viikonloppuna sain mieheltäni hieronnan ja viime viikolla ystäväni hieroi

Uni on tehokas vastalääke stressiin. Tähtää vähintään 7 tunnin yöuneen.

-> hyvin olen nukkunut, se ei ole ollut onneksi koskaan ongelma...

Vapaapäivät vähentävät stressiä. Jätä silloin työsähköpostit lukematta ja jos mahdollista, puhelin kiinni. 

-> Tämä on itselle välistä vaikeaa, koska teen paljon freelance-työtä, jolloin on oltava tavoitettavissa, muuten työt eivät etene tai ne menevät pahimmassa tapauksessa ohi. Mutta olen kyllä alkanut tietoisesti raivaamaan itselle omaa aikaa, jotta minulla olisi ainakin 1 aidosti töistä vapaa päivä viikossa.

Liikunta lisää sekä hyvän olon hormonin endorfiinin että telomeraasientsyymin eritystä. On hyvä tehdä joka päivä ainakin kävelylenkki.

-> Tämän allekirjoitan kyllä ehottomasti! Työni puolesta tulee jo liikuttua paljon, joten en usko että tämä on kohdallani mikään ongelma. 

Joogan on osoitettu lievittävän jännittyneisyyttä, alentavan verenpainetta, parantavan kehonkuvaa ja vähentävän turhaa napostelua.

-> Tykkään joogasta, ja olenkin sitä jonkin verran harrastanut. Viime tammikuussa aloitettu joogakurssi tyssäsi kyllä heti alkuunsa, kun joogatunnilla tuli lähinnä kylmä. En sittemmin jaksanut etsiä itselleni sopivaa ryhmää. Ehkä nyt kesä voisi taas olla uusi alku, voisin mennä vaikka puistojoogaan...

Käy säännöllisesti saunassa tai lämpimässä kylvyssä. Lämpö vähentää kireyttä ja stressiä ja tehostaa serotoniinin tuotantoa.

-> No tämähän on selvä juttu, sauna rocks! Kun asuimme ulkomailla, ikävöin saunaa niin kovin että nyt täällä koto-Suomessa käyn vähintään kerran viikossa saunassa.

Lukemisen on tutkimuksessa osoitettu vähentävän stressitasoa 84%.

-> Miehelläni on hyvä tapa lukea aina ennen nukkumaanmenoa. Välillä intoudun lukemaan myös, mutta usein olen siinä vaiheessa vielä tietokoneella naputtelemassa jotain tai sitten jo liian väsynyt, joten nukahdan suoraan. Nyt olen kyllä ahminut kirjoja, nimittäin lapsettomuuteen liittyen... Ne pitävät otteessaan niin hyvin, etten malttaisi lopettaa! Ne kun ovat suoraan minun tunteitani, minun turhautumisiani, minun toiveitani. Ajattelin myöhemmin kirjoittaa yhden blogitekstin noista kirjoista...

Tapaa ystäviäsi. 

-> Pidinkin lääkärissä käynnin jälkeen loppupäivän vapaata ja tein vain kaikenlaisia kivoja asioita: näin hyvää ystävää, kävin lounastreffeillä, kivassa kahvilassa mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa, katsomassa improteatteria ja illan nauroimme katketaksemme Euroviisu-semifinaalia katsellessa. Teki hyvää! Aina se vaan ei tule ensiksi mieleen, siis ihmisten ilmoille meneminen. Siis silloin kun on juuri tehnyt negatiivisen testin tai kuukautiset muistuttavat ilkikurisesti taas jatkuvasta lapsettomuudesta. Silloin on onni, kun on ystäviä jotka pitävät yhteyttä ja nostavat suosta ylös.

Naura enemmän. Tapaa ystäviä, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle tai katsele hauskoja elokuvia.

-> Onneksi osaan vielä nauraa. Välillä oikein hämmästyn, kun aamulla vallinnut maansa myynyt olotila vaihtuukin ystävien seurassa iloiseksi, kepeämmäksi. Pelkään kuitenkin sitä, että alan erkaantua, etten pysty enää hymyilemään paitsi pakotettua tekohymyä. Toivon ja aion tehdä töitä sen eteen, että muistaisin hyvän olemassaolon nyt ja myöhemmin, jos pilvet harmaantuvat entisestään.

Noita ohjeita lukiessa tuli ensin olo, että joojoo, tiedetään. Mutta tarkemmin katsasteltuna, stressitön elämä on oikeasti tehty valinnoista, jotka ovat kutakuinkin noin yksinkertaisia. Vaikkei se stressi lapsettomuuden syy olikaan, elämänlaatu paranee varmasti, kun on vähemmän stressiä.

Eli, lääkärin määräyksestä: stressitöntä viikonloppua kanssasisaret!

 

Tuhruvuotoa

Kokeilimme tässä kuussa digitaalista ovulaatiotestiä, koska aiemmissa liuskoissa oli välillä jäänyt arvailujen varaan että onko se nyt positiivinen vai ehkä vai jotain ihan muuta. Yleensähän testaamisen aloittamista suositellaan 10. päivästä lähtien, mutta minulla tuli jo  9. päivänä kumma tunne että nyt voisi olla oikea hetki. Rintoja kivisti ja alushousuissa näkyi valkovuotoa. Päätin kokeilla uutta testiä ja sieltä tuli selkeä hymynaama :)

Tänään on kuukautispäivä 14. Eilen tuli vähän vaaleanpunaista vuotoa, ja tänään jarrutusjälkien näköistä rusehtavaa tuhruvuotoa. Jos tämä enteilee kuukautisia niin sitten kierto on kyllä ennätyksellisen lyhyt!

Piti tietenkin googlata ja jotkut naiset kertoivat tuhruvuodon jälkeen plussanneen, eli kyseessä oli ns. kiinnitysvuoto. Tämä antoi taas toivoa, mutta en uskalla luottaa liikaa. Voihan olla että se on nimenomaan toisinpäin: mikään ei pysy sisälläni vaan kaikki vuotaa ulos... Todella turhauttavaa kun mitään ei tapahdu!

Mitä eroa on pyöräilyllä ja lapsettomuudella?

Elämä jatkuu kuukautistenkin jälkeen ja onneksi arkeen tulee muitakin asioita ajateltavaksi kuin synkeä lapsettomuus. Kyllästyin rämäpyörääni, joka oli aina jotenkin rikki ja päätin vihdoin ostaa uuden. Se on hieno pyörä, jossa on kori ja dynamolla toimiva lamppu. Ai että!

Keskiviikkona pyöräilin tuttua ylämäkeä kotiinpäin kunnes en jaksanut enää. Olin ihan kuitti ja piti taluttaa loppumäki. Keksin samalla omassa päässäni hienolta kuulostavan teorian, jonka voi jotenkin yhdistää kai tähän lapsettomuusaiheeseenkin:

Kun matka on tasaista tai maltillisesti kumpuilevaa, ei edes huomaa kun jalat vispaavat polkimilla. Voi ajatella ihan muita asioita, nauttia maisemista, laatia päässä kauppalistaa, ärsyyntyä vähän kylmästä viimasta, hyräillä tuttua biisiä päässä. 

Kun taas koko matka on yhtä ylämäkeä, jokaiseen polkaisuun on etsittävä jostain tahdonvoimaa. Kun muut kiitävät ylämäessä ohi, ajattelin ensin, että no niillä nyt vaan on parempi pyörä. Mutta nyt kun minullakin on hyvä pyörä takapuolen alla, ehkä minulla on vaan huono kunto, en yritä tarpeeksi, minussa on jotain vikaa.

Samalla tavalla ihmiset vertaavat myös kokemaansa lapsettomuutta: muut kiitävät ohi vauvauutisineen. Nekin, jotka äsken kulkivat rinnalla tässä loputtomalta tuntuvassa ylämäessä. Nyt hekin ovat löytäneet hyvän vauhdin elämäänsä, saaneet lapsen hoitojen avulla tai ilman. Ensin tulevat perustelut: "No he ovat vielä niin nuoria" tai "Ehkä he ovat yrittäneet pitempään kuin me". Sitten itsesyytökset "Emme ole yrittäneet tarpeeksi, tai oikealla hetkellä", "Ehkä meillä on liikaa stressiä". 

Mutta kun tarpeeksi kauan polkee paikoillaan, ja huomaa että sekin, joka lähti liikkeelle samalta kalkkiviivalta, pyyhältää jo kaukana horisontissa, ei voi kuin hypätä vähäksi aikaa pyörän selästä ja taluttaa. Täytyy kokeilla jotain toista keinoa päästä kukkulan päälle kuin pyöräily. Meidän tapauksessa se taitaa olla inseminaatio tai IVF. Toivottavasti ensi viikon lääkärikäynti tarjoaisi meille ainakin jotain apua. 

Jos tästä lapsettomuudesta voi jotain hyötyä olla, niin ainakin olen varma että pitkän ylämäen jälkeen - mikäli pääsemme koskaan sinne kukkulan laelle saakka - osaamme arvostaa näkymiä ja nauttia pitkästä laskusta alamäkeen, ilman että tarvitsee polkea yhtään. Osaisimme siis varmasti arvostaa lasta ja nauttisin kaikista raskauden mukanaan tuomista tuntemuksista, myös niistä epämiellyttävistä. 

Onneksi erona pyöräilyyn ja lapsettomuushoitoihin on (ainakin) se, että pyöräillessä voi itse vaikuttaa reittivalintaan. Ja pyöräily on ilmaista!!!

Hyvää pyöräilyviikkoa!

Lapsettomuus ja seksuaalisuus

En olisi ikinä arvannut, että lapsettomuus on näin voimakas kokemus myös parisuhteelle. Yritän nyt vähän avata, mitä se on meidän parisuhteelle tehnyt.

Kuten ekassa blogitekstissäni kerroin, olemme olleet rakastunut ja onnellinen pari jo 8,5 vuotta. Arki sujuu hyvin, pystymme puhumaan kaikesta ja hellyys näkyy joka päivä.

Seksi on ollut antoisaa molemmille. Kunnes lasta ei vuoden yrittämisen jälkeenkään kuulunut. Päätimme yrittää ahkerammin. Toisin sanoen harrastaa etenkin seksiä silloin, kun ovulaation pitäisi tapahtua. Molemmat yrittivät säilyttää entisen spontaniuden, mutta usein seksiä piti harrastaa silloin kun ei oikeasti jaksaisi tai kiinnostaisi ollenkaan. Seksi muuttui pakolliseksi velvollisuudeksi.

Samoihin aikoihin olin työmatkalla ulkomailla ja tutustuin kollegaani, joka oli avoimesti kiinnostunut minusta. Minäkin kiinnostuin hänestä, mutta kerroin rehellisesti olevani naimisissa ja ettei minulla ole mitään mielenkiintoa lähteä leikkimään. Pääsimme/jouduimme kuitenkin läheiseen kontaktiin tanssimisen kautta, ja läheisyys tuntui todella hyvältä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunsin seksuaalista vetovoimaa, kun taustalla ei ollut mitään velvollisuuksia. En antanut tuolloin mitään tanssimista ja halaamista intiimimpää kuitenkaan tapahtua.

Tapasimme uudestaan kahden kuukauden kuluttua toisella työmatkalla ja jännite oli yhä olemassa, vaikka olin yrittänyt unohtaa koko hepun ja keskittyä omaan mieheeni. Vietimme kokonaisen viikon yhdessä (paikalla oli toki muitakin) ja yritin säilyttää välit ystävinä. Viimeisenä iltana tilanne kuitenkin eskaloitui niin, että suutelimme ja nukuimme vieri vieressä (ihan vaatteet päällä kylläkin!).

Olin tapahtuneesta ihan romuna. En olisi ikinä uskonut että minusta olisi pettäjäksi (jokainen voi luokitella itse, oliko tuo pettämistä vai ei.) Järkeistin asiaa itselleni niin, että ehkä tämän oli tarkoitus tapahtua. Ehkä minä ja mieheni emme voi saada lapsia ja tämä on kohtalon viesti minulle, että vaihtamalla paranee? Ehkä oli hyvä ettemme saaneet lapsia, muutenhan olisi vaikeaa erota?

Olin varma, että mieheni jättää minut heti tästä kuultuaan. Tajusin myös, että jos näin käy, minulla ei ole mitään näköalaa lapen saannin suhteen. Enhän tunne edes tätä uutta tyyppiä kunnolla, olisi liian aikaista sanoa tällaisessa alkuhuumassa sovimmeko toisillemme oikeasti ja enhän voi edes tietää, haluaako tuo uusi "kumppani" lapsia.

Päätin olla rehellinen ja kerroin miehelleni heti koko stoorin häntä koipien välissä. Olin aivan varma, että tästä ei yli päästä. Mieheni reaktio oli kuitenkin aivan järkyttävän ymmärtäväinen. Hän näki jotenkin lävitseni, että tämä liittyy osaltaan yhteiseen lapsettomuus-ongelmaamme, ja että kaikille sattuu virheitä. Puhuimme rakentavasti omista fiiliksistä ja päätimme, että tästä selvitään.

Tapahtuneesta on nyt puoli vuotta aikaa, ja näen nyt vieläkin selkeämmin sen, että "lapsentekoseksi" turrutti minussa kaiken seksuaalisen innon ja sai ajattelemaan aidan toisella puolella vihertävää ruohoa. Minun tapauksessa aidan ylitys oli näköjään tarpeellinen, että hoksasin asian. Toivottavasti ei kaikilla. Siihen on kuitenkin niin helppo hairahtua, kun ympärillä tuntuu olevan vain onnellisia pareja, joilla lapsensaanti onnistuu kuin kotipizzan tilaus. Silloin ajattelee helposti itsekin, että helpommallakin voisi päästä ja pakenee ongelmiaan.

Olemme puhuneet paljon ja raivanneet enemmän yhteistä aikaa, tehden kivoja tai ihan vaan arkisia juttuja yhdessä. Se on tuonut meitä yhä läheisimmiksi. Kliseistä mutta niin se on.

Seksin suhteen tilanne vaihtelee. Siitä ei pääse yli eikä ympäri että "lapsentekoseksi" ketuttaa. Se ei ole kertakaikkiaan sama asia kuin spontaani seksi. Parhaiten seksuaalisen yhteyden säilyttämiseksi kuitenkin tuntuu toimivan arkinen läheisyys: päivittäiset halit, lusikassa nukkuminen, toisen huomioiminen ja silittäminen. Onneksi rakkaus ja välittäminen eivät vaadi 10+ arvoista superseksiä.

En tiedä kuinka yleisiä vastaavat kokemukset lapsettomilla ovat? En ole niitä ainakaan lukemistani blogeista vielä bongannut. Olenkohan yksin tämän asian kanssa? Onko jonkun muunkin seksielämä kärsinyt lapsettomuudesta?

Tervetuloa lapsettomien maailmaan

Kuulin juuri, että ensi lauantaina 9.5. vietetään Lapsettomien lauantaita, on vietetty jo vuodesta 1994.

On myös monia muita asioita, joita huomaan nyt vasta lapsettomuuden kohdattuani:

- työreissujen suunnittelu vaatii valkoisia valheita, kun ei voi kieltäytyä möläyttämällä "En voi lähteä, koska ovuloin silloin ja minun on harrastettava seksiä puolisoni kanssa.

- yksinkertainen kysymys "Miksi teillä ei ole lapsia?" voi satuttaa aivan vietävästi.

- tiedän nyt mitä inseminaatio ja PAS tarkoittaa

- kuukautisvuoto ei tarkoita automaattisesti, että on ovuloinut

- ymmärrän, miksi kaikki eivät iloitse hyppien ja pomppien ystävän raskausuutisesta

- ymmärrän, miksi lapsettomien ja perheellisten parien välille voi syntyä iso kuilu, vaikka aiemmin oltiin hyviä ystäviä...

- lapsen saaminen on todella iso lottovoitto!!!


Lapsettomien maailma on kuin laittaisi todella tumman filtterin kameran linssin päälle, toivoen elokuvalle kuitenkin happyendiä. Kaikki asia synkistyvät ja muuttuvat raskaammiksi. Ihan pienet arkisetkin asiat, kuten kaupassa käynti, saattavat saada surullisen sävyn, kun kaupassa vilistää perheitä, isoäitejä ja pyöreämahaisia odottavia äitejä. Tuota perheonnea ei kaupasta ostamalla saa.

Synkkyydestä huolimatta toivoa onneksi on. Luin juuri, että 80-90% hedelmöityshoidoissa käyneistä pareista saa lopulta kauan kaivatun lapsensa. Nämä prosenttiluvut mielessä, 100% antoisaa Lapsettomien lauantaita!

Höh

Varasin helmikuun alussa lääkäriajan, jonka piti olla nyt huhtikuun lopulla. Sitä jo kerran siirrettiin lääkärin menojen vuoksi. Lääkäriaika piti olla viime viikolla ja odotimme sitä mieheni kanssa toiveikkaana. Ehkä nyt saadaan asiaa taas jotenkin eteenpäin.

Puhelin soi ja hoitaja soittaa, että lääkäri itse on sairastunut ja aikaa täytyy muuttaa. Seuraava vapaa aika vasta toukokuun lopulla.

Viime viikot ovat olleet todella rankkoja työn vuoksi, ja ovulaatiotesti ei taaskaan näyttänyt positiivista, joten tässä on muutenkin oltu herkillä. Joten itkuhan siinä tuli. Toivoton olo.

No, etiäpäin, ei siinä muu auta. Onneksi lapsettomuuteen on sentään hoitomuotoja!