maanantai 14. maaliskuuta 2016

Salaa iloinen

Tänään oli se päivä, kun inseminaatiosta oli kulunut 2 viikkoa. Testipäivä. Toissa viikolla oli menkkakipujen tyylistä vihlontaa, tosin vielä voimakkaampaa. Viime viikolla tuli rusehtavaa vuotoa. Ei siis järin suuria odotuksia.

Tein testin aamutokkurassa ja tarkastelin vierestä kun näyttöön ilmaantui tumma, terävä kontrolliviiva. Niinpä tietenkin. Puuroa keitellessä kävin katsomassa uudelleen. Himmeä vaaleanpunainen viiva oli ilmaantunut testiin. Öö mitä?! Eihän se voi olla. Vai voiko muka, noin hatara viiva? Heikosti positiivinen.

Kipitin herättämään miestä testin kanssa. "Olen ehkä raskaana". Miehen kanssa sitä siinä ihmeteltiin ja ei osattu iloita. Ehkä noin himmeä viiva on vain virhe? Huijaus, pilkahdus toivoa mikä kohta otetaan pois. Olotila oli siis kaukana siitä, mitä olin kuvitellut etukäteen, jos koskaan plussan saisin.

Soitettuani klinikalle asia alkoi pikkuriikkisen tuntua mahdolliselta, kun hoitaja sanoi "Onneksi olkoon, olet raskaana". Viivan tummuudella ei kuulema ole väliä, kunhan se on selkeästi näkyvissä.

Minä. Raskaana. Raskaana!!! Kun sitten soitin miehelle vielä kertoakseni, mitä hoitaja oli sanonut, kyyneleet alkoivat virrata. Epärealistinen olo.

En voi vieläkään uskoa, että minun sisällä kasvaisi uutta elämää. Uskallamme päästää ilon valloilleen vasta ensimmäisen ultran jälkeen. Pelottaa, ettei siellä kohdussa olekaan mitään. Pelottaa, että menkat kohta kuitenkin alkaa. Pelottaa, että ilakoisimme turhaan ja paluu todellisuuteen tulee olemaan karu.

Mutta olen minä aika iloinen kuitenkin. Salaa ;)