maanantai 30. toukokuuta 2016

Sitruuna ja muita kertomuksia

Huh mikä kevät! Olen edelleen yllättynyt, että tulinkin raskaaksi juuri tänä keväänä, kun elämä on ollut yhtä jatkuvaa kiirettä ja stressiä ja prokkista prokkiksen perään. Kiireessä on tosin se hyvä puoli, että aika menee tosi äkkiä ja odottaessahan se vain on hyvä asia :) Nytkin havahduin siihen, etten ole blogiinkaan mitään kerennyt kirjoittelemaan sitten ensimmäisen ultran.

Odotus on mennyt tähän asti onnellisen hyvin! Vähitellen raskaus myös alkoi tuntua enemmän todelta, kun tuli pahoinvointia ja pakottavaa tarvetta käydä päiväunille. Kerran oli pakottava tunne maistaa lihaa, vaikka olen ollut kasvissyöjä jo yli 10 vuotta!

Oli uskomatonta huomata, kuinka nopeasti sikiöstä tuli ihmislapsen näköinen. Näimme hänet viimeksi viikolla 12. Siellä hän pulikoi ja nyrkkeili, meidän sitruuna! (Mieheni löysi sellaisen sovelluksen, jossa kerrotaan kehityksestä viikko viikolta ja vauvan kokoa verrataan aina johonkin marjaan ja hedelmään.)

Nyt vointi on jo normalisoitunut aika hyvin, mitä nyt alaselkä on alkanut nikotella ja edelleenkään ei tee mieli teetä, mitä ennen join monta kuppia päivässä. Kummallista!

Tänään kerroin työkavereilleni raskaudesta, Leivoin kakun ja tuntuipa juhlavalta sanoa tällä kertaa itse, että on jäämässä äitiyslomalle syksyllä. Nyt tuntuu, että osaan jo iloita ja nauttia täysillä raskaana olosta, toissa viikolla uskalsin jopa ostaa kirpparilta kaksi ihan pikkiriikkistä bodya ja itselleni äitiysmekon.

Silti edelleen iskee välillä epäusko; tapahtuuko tämä tosiaan minulle? Nyt yhtäkkiä kuulun iloisten äitien klaaniin, jotka keskustelevat raskaana olosta, kestovaipoista ja missä on parhaat leikkipaikat. No en nyt ihan noin pitkälle ole päässyt vielä, mutta muutos lapsettomasta lapselliseksi kyllä tuntuu vähän siltä, kuin pääsisi takaisin mukaan leikkiin, kolmisen vuotta nurkassa synkisteltyään. Luulen, ettei lapsettomuuden kokemus koskaan täysin unohdu. Ja voihan olla, että tämän saman rumban joutuu läpikäymään myös toista/kolmatta lasta toivoessa...

Mutta nyt on nyt, ja nyt mennään viikkoa 15! Vielä aika monta viikkoa edessäpäin!



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti