Mitä eroa on pyöräilyllä ja lapsettomuudella?

Elämä jatkuu kuukautistenkin jälkeen ja onneksi arkeen tulee muitakin asioita ajateltavaksi kuin synkeä lapsettomuus. Kyllästyin rämäpyörääni, joka oli aina jotenkin rikki ja päätin vihdoin ostaa uuden. Se on hieno pyörä, jossa on kori ja dynamolla toimiva lamppu. Ai että!

Keskiviikkona pyöräilin tuttua ylämäkeä kotiinpäin kunnes en jaksanut enää. Olin ihan kuitti ja piti taluttaa loppumäki. Keksin samalla omassa päässäni hienolta kuulostavan teorian, jonka voi jotenkin yhdistää kai tähän lapsettomuusaiheeseenkin:

Kun matka on tasaista tai maltillisesti kumpuilevaa, ei edes huomaa kun jalat vispaavat polkimilla. Voi ajatella ihan muita asioita, nauttia maisemista, laatia päässä kauppalistaa, ärsyyntyä vähän kylmästä viimasta, hyräillä tuttua biisiä päässä. 

Kun taas koko matka on yhtä ylämäkeä, jokaiseen polkaisuun on etsittävä jostain tahdonvoimaa. Kun muut kiitävät ylämäessä ohi, ajattelin ensin, että no niillä nyt vaan on parempi pyörä. Mutta nyt kun minullakin on hyvä pyörä takapuolen alla, ehkä minulla on vaan huono kunto, en yritä tarpeeksi, minussa on jotain vikaa.

Samalla tavalla ihmiset vertaavat myös kokemaansa lapsettomuutta: muut kiitävät ohi vauvauutisineen. Nekin, jotka äsken kulkivat rinnalla tässä loputtomalta tuntuvassa ylämäessä. Nyt hekin ovat löytäneet hyvän vauhdin elämäänsä, saaneet lapsen hoitojen avulla tai ilman. Ensin tulevat perustelut: "No he ovat vielä niin nuoria" tai "Ehkä he ovat yrittäneet pitempään kuin me". Sitten itsesyytökset "Emme ole yrittäneet tarpeeksi, tai oikealla hetkellä", "Ehkä meillä on liikaa stressiä". 

Mutta kun tarpeeksi kauan polkee paikoillaan, ja huomaa että sekin, joka lähti liikkeelle samalta kalkkiviivalta, pyyhältää jo kaukana horisontissa, ei voi kuin hypätä vähäksi aikaa pyörän selästä ja taluttaa. Täytyy kokeilla jotain toista keinoa päästä kukkulan päälle kuin pyöräily. Meidän tapauksessa se taitaa olla inseminaatio tai IVF. Toivottavasti ensi viikon lääkärikäynti tarjoaisi meille ainakin jotain apua. 

Jos tästä lapsettomuudesta voi jotain hyötyä olla, niin ainakin olen varma että pitkän ylämäen jälkeen - mikäli pääsemme koskaan sinne kukkulan laelle saakka - osaamme arvostaa näkymiä ja nauttia pitkästä laskusta alamäkeen, ilman että tarvitsee polkea yhtään. Osaisimme siis varmasti arvostaa lasta ja nauttisin kaikista raskauden mukanaan tuomista tuntemuksista, myös niistä epämiellyttävistä. 

Onneksi erona pyöräilyyn ja lapsettomuushoitoihin on (ainakin) se, että pyöräillessä voi itse vaikuttaa reittivalintaan. Ja pyöräily on ilmaista!!!

Hyvää pyöräilyviikkoa!