No niin! Tällä viikolla pääsen vihdoin Simpukan vertaistukiryhmän tapaamiseen! Eka kerta ja täytyy sanoa että jännittää hieman. Pelottaa että alan itkeä ja kun se alkaa niin en pysty sitä helpolla lopettamaan. Mutta siis tosi ihanaa että viimeinkin pääsen vertaisieni joukkoon, nyt olen siihen valmis.
Kuten aina uuteen ryhmään mennessä, jännittää myös ihan se itse ryhmä. Kaikki ehkä jo tuntevat toisensa ja heillä on omat jutut. Mitenköhän minut otetaan vastaan?
Vielä vuosi sitten en vielä halunnut identifioitua "lapsettomien ryhmään", koska en halunnut olla lapseton. Ei kai kukaan HALUA, siis ellei valitse lapsettomuutta itse. Mutta niin se vain täytyi myöntää itselleen, että tässä ollaan, ja saatetaan olla pitemmänkin aikaa. Jos kehnosti käy niin koko elämä. No, onneksi monta korttia katsottavana vielä ennen sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti