Joulu

Olen joulu-ihmisiä: tykkään olla perheen parissa, laulaa joululauluja ja keksiä lahjoja. Teen joka vuosi piparkakkutalon (tai jonkun muun hökötyksen piparista :D ). Tänä vuonna joulu tuntui kuitenkin vähän erilaiselta kuin ennen, vaikka onhan tässä jo kaksi "lapsetonta joulua" takanakin. Tänä vuonna, kun olemme päässeet hoitoihin, on alkanut lapsitoive alkanut jotenkin lipua kauemmas horisonttiin epäonnistumisien vuoksi.

Kävin laulamassa Kauneimpia joululauluja kahdestikin ja ekaa kertaa elämässäni kyyneleet alkoi virrata aina kun laulettiin jotain lapsista:

"Heinillä härkien kaukalon 
nukkuu lapsi viaton
enkelparven tie kohta luokse vie 
rakkautta suurinta katsomaan"

"Tulkaa kaikki nyt laulamaan, 
on Poika syntynyt maailmaan"

Jne...

En ole uskovainen, joten ei se Jeesus minua itketä, vaan ajatus siitä, että nytkin syntyy monta vauvaa eri puolilla maailmaa. Syntyy uusia pieniä ihmeitä, jotka muuttavat ja mullistavat vanhempiensa elämän. Syntyy uudenlaista rakkautta; sellaista jota vain äiti ja isä pystyvät tuntemaan. Vaan ei meille. Ja tämä ajatus särkee sydämen ja polttaa silmäkulmia. Piti ihan yrittää pidetellä itkua etteivät ihmiset luule minun aivan uskoon tulleen... ;)

Vietämme joulua aina lapsuudenperheessäni, ja veljeni lapset olivat juhlinnassa mukana. Minä olen heidän leikkitäti, se joka leikkii mukana piilosta, rakentaa majoja ja pukee ulkovaatteet päälle. Huoltamista sekin. Mutta ei se ole mitään siihen verratuna, että lapsi juoksee ilosta pomppien vastaan halaamaan, kun hänen äitinsä palaa kotiin. Tai kun äiti antaa hyvänyön suukon. Tai ottaa syliin ja paijaa päätä kun katsotaan yhdessä jouluaaton klassikkoa Lumiukkoa. Tästä kaikesta koen jääväni paitsi ja paljosta muustakin, ja se sattuu. 

No, tästä tunnelmoinnista huolimatta joulu kotona oli jälleen kerran ihana ja rentouttava. Onneksi joululoma jatkuu vielä ja pääsemme vielä toisenlaisiinkin tunnelmiin :)

Keittoa ja akupunktiota

Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa akupunktiossa. Olen lukenut siitä eri lapsettomuusblogeista ja pari ystävääkin suositteli. Ja tietysti olen valmis kokeilemaan vaikka mitä :)

Jo ajanvarausta soittaessa sain ohjeeksi syödä kerran päivässä puuroa ja keittoa, tarkoituksena pitää keho lämpimänä. Ensin yllätyin, mutta kun miettii, niin se on maalaisjärjellä ajateltuna aika loogista: uusi elämä tarvitsee lämpimän ja ravinnerikkaan maaperän kasvaakseen. Ihan niin kuin pullataikinakin tarvitsee lämpöä, että hiiva toimii ja taikina nousee :D

Itse käynti sujui niin, että ensin täytin terveystietolomakkeen jonka jälkeen hoitaja vielä haastatteli minut perin pohjin. Oli jotenkin ihana, että joku oikeasti otti kaikki huomioon. Tajusin siinä vastaillessani esimerkiksi, että minua hoitavat lääkärit eivät tiedä, että olen (kala-)kasvissyöjä. Tietenkin itsekin voisi ja pitäisi ottaa asioita puheeksi lääkärin kanssa, mutta tuntuu, ettei siihen ensinnäkään ole aikaa eikä lääkäriä hirveästi kiinnosta.

Aku-hoitajan mukaan se oli todella merkittävä tieto, ja kehottikin minua syömään useammin kalaa, ja tekemään luuydinkeittoa. Muitakin käytännön ohjeita sain mukaan:

- Minulla on kireä psoas-lihas, millä voi olla vaikutusta lisääntymiseen. Sain ohjeeksi rentouttaa sitä 20min joka päivä.

- Lämmöstä tulee huolehtia: villasukat jalkaan (olen usein paljain jaloin), lämmintä ruokaa ja juomaa joka päivä eli keittoa, teetä ja puuroa. 

- Lisää d-vitamiinia. Syönkin sitä jo päivittäin, mutta hänen mukaansa d-vitamiini arvojen pitäisi olla 100.

Itse neulojen laitto meni mutkattomasti, se tuntui vain hyttysen piston verran. Olin jotenkin kuvitellut että se tuntuisi kauhean kivuliaalta, kun kerran kyse neuloista, mutta ne olivat tosi pieniä neuloja.

Hoitopäivänä oli kp3, mutta vuoto oli tosi vähäistä. En tiedä johtuiko akupunktiosta, mutta sen jälkeen vuotoa alkoi tulemaan oikein kunnolla mikä oli hyvä. 

Tässä kuussa mennään vielä ovulaation induktiolla. Minulla on vielä toinen aku-aika ennen irrotuspiikkiä, joten katsotaan tekeekö se ihmeitä. Toivotaan niin! Ainakin olen tehnyt rentoutusharjoituksia, koettanut pysytellä lämpimänä ja kalaakin syönyt joka päivä. Ainiin ja sitä greippimehua litkinyt myös päivittäin! Kerran jopa yritin syödä greippiä, mutta oli niin hapanta etten pystynyt :D

Olen aina terveen skeptinen mitä tulee vaihtoehtoisiin hoitoihin, mutta ainakin jo nyt tähän mennessä akupunktiosta oli se hyöty, että sain taas uudestaan toivoa. Ehkä meillekin joskus plussa?

Marraskuukautiset

Kuukautiset alkaa ja toivo sammuu, palatakseen taas ensi kuussa. Tuntuu tyhmältä tehdä raskaustesti vaikka vuotoa tulee, mutta niin se lääkäri määräsi ja minä tottelen.

Toissa viikolla sain huippuja uutisia työasioihin liittyen ja aloin jopa ajattelemaan että nyt olisi kyllä aika tiukka paikka jos tulisinkin raskaaksi samaan aikaan. Tämä ajatus hätkähdytti miettimään: onko lapsitoive jotenkin muuttunut vähemmän tärkeäksi kuin työ?

Nyt kun menkat alkoivat, niin kyllä sen taas tästä harmituksesta huomaa kuinka paljon sitä raskautta on kuitenkin toivonut. Ja kuinka paljon mielummin olisin vaihtanut tämän loistotyö-uutisen siihen positiiviseen raskaustestiin... Tällä hetkellä plussaaminen tuntuu niin utopistiselta, tuntuu kuin se lipuisi aina kauemmas horisonttiin, jonne en ikinä pääse. Huokaus.

Mysteeri ratkaistu!

Lisääntymisen mysteeri on ratkaistu:  Mitä enemmän harrastat seksiä sitä varmemmin tulet raskaaksi.

Näin on nyt tieteellisesti tutkittu. Ensinäkemältä nousi vaan ajatus "Shit Sherlock, ai niinkö niitä lapsia tehdään!" Mutta kun luin artikkelin, väitteessä on tosiaan järkeä.

Artikkelin mukaan naisen keho pyrkii suojelemaan kohtua vierailta asioilta, ja näin saattaa hylkiä esimerkiksi spermaa, jos sitä päätyy sinne vain harvoin. Näin ollen, mitä useammin harrastaa seksiä, sitä paremmin naisen keho tottuu siemennesteeseen. Loogista, vai mitä?

Kun nyt miettii monia tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä pareja, varmasti monien seksielämä kärsii paljon, kun spontaanista seksistä tulee "lapsentekoa" (vaikka inhoankin tuota termiä, käytettäköön tässä yhteydessä). Ja varmasti varsinkin kun hoidot alkaa, niin yhdynnät joka toinen päivä ei ole heti mielessä. Ja sitten taas kroppa vieraantuu siittiöistä...

Miettikää, olisikohan tämä oikeasti ratkaisu niille lapsettomille pareille,joilla ei ole todettu mitään tiettyä syytä? Ehkä se ei olekaan se greippimehu joka minut saa raskaaksi vaan seksi! Joka tapauksessa mielenkiintoinen artikkeli :)

http://www.iflscience.com/health-and-medicine/more-sex-gets-you-pregnant

"Älä tule paha pistos, tule hyvä pistos"

Jee! Lääkärikäynti olikin tänään positiivinen yllätys. Yksi munarakkula oli kirinyt etumatkaa ja oli muita suurempi, joten lääkäri antoi luvan yrittää tässä kuussa :) Olin jo ihan valmistautunut siihen, että ennen tammikuuta ei tapahdu mitään, joten tämä oli tosi ilahduttava uutinen!

Tänään sain tai jouduin sitten toisen kerran elämässäni pistämään itseäni. Neulojen kanssa häsääminen meni jo paljon paremmin kuin ekalla kerralla, kun tiesi miten homma etenee ja miltä se tulee tuntumaan.

Saan hoitajalta aina yhdet extra-neulat mukaan ja olin ottanut ne viime kerralta jääneet extrat mukaan ihan vaan varmistaakseni, että minulla oli kaikki tarvittava. Olin kyllä vähän järkyttynyt, kun hoitaja sanoi "Sinullehan on annettu väärä neula! Tämä on lihakseen laitettava". Se eka neula jota olin käyttänyt oli kyllä ihan se oikea, mutta hoitaja (eri kuin nyt) oli antanut vahingossa extraksi semmosen paljon isomman neulan, joka on ilmeisesti siis tarkoitettu lihakseen eikä vatsamakkaroihin. Hui! Onneksi tuli puheeksi, ja sain oikeanlaiset vermeet mukaan.

Vapaampi ja vahvempi

On tapahtunut taas paljon asioita. Ensinnäkin, tämän kuukauden hoito kariutunee kiville, sillä perjantain ultrassa näkyi ihan liian monta munarakkulaa. Ovulaation induktio siis kyseessä mutta en saa pistää irrotuspiikkiä jos on noin monta rakkulaa, koska silloin olisi monikkoraskausriski. Lääkäri katsoo huomenna vielä uudestaan tilanteen, josko yksi munarakkula olisi selvästi isompi kuin muut, mutta pelkään että tilanne on ihan samanlainen ja meille tulee yrityskielto. Kuinka tympeetä!

Sain myös tietää, että klinikan joululoma on lähes kuukauden pituinen. Tosi pitkä! Ja meidän osalta se tarkoittaa sitä, ettei hoidot joulukuussa tule onnistumaan. Aina voi tietysti luomusti yrittää, mutta tammikuussa seuraavat mahikset saada ulkopuolista apua.

Olin siis perjantaina aika masentunut näistä uutisista. Illalla tunnelma kuitenkin muuttui kun pääsin kaltaisteni seuraan: kävin ekaa kertaa lapsettomien tapaamisessa. Niinkuin edellisessä tekstissä kirjoitin, vähän jännitti mennä. Mutta miten vapauttavaa ja ihanaa seuraa! Ei ollut mitään sisäpiirijuttuja, vaan ottivat heti hyvin mukaan. Enkä ollut edes ainoa ensikertalainen.

Puhuimme avoimesti hoidoista, tunteista mitä käydään läpi ja sitten ihan kaikesta muustakin. Olipa kivaa! Sain miehenikin mukaan, vaikka hän ensin vähän epäröi tulla. Olin jotenkin ajatellut, että tapaamisessa on varmaan suurin osa naisia, mutta melkein kaikki olivatkin puolison kanssa. Muidenkin miehet olivat epäröineet tulla, mikä on varmasti tosi normaalia. Tunteista tai vaikeuksista puhuminen on arkaluontoinen aihe.

Tästä voimautuneena uskalsin jopa tarttua härkää sarvista ja kävin tänään tapaamassa ystävääni, joka sai 2kk sitten vauvan. Kerroinkin aiemmin meidän välisestä kriisistä, ja en ole oikein tiennyt miten suhtautua koko asiaan. Tulin siihen tulokseen, että tapaamisen välttely tuo minulle enemmän pohdittavaa ja harmia kuin itse tapaaminen, ja nyt olo on kovin helpottunut ja onnellinen.

Kävin heillä tänään ja sain heti ovella pitkän, sydäntäpakahduttavan halauksen ystävältäni. Tajusin, että tarvitsemme toinen toisiamme, kuuntelemaan, jakamaan ja halaamaan. Kateus oli poissa :)

Vertaisten joukkoon

No niin! Tällä viikolla pääsen vihdoin Simpukan vertaistukiryhmän tapaamiseen! Eka kerta ja täytyy sanoa että jännittää hieman. Pelottaa että alan itkeä ja kun se alkaa niin en pysty sitä helpolla lopettamaan. Mutta siis tosi ihanaa että viimeinkin pääsen vertaisieni joukkoon, nyt olen siihen valmis.

Kuten aina uuteen ryhmään mennessä, jännittää myös ihan se itse ryhmä. Kaikki ehkä jo tuntevat toisensa ja heillä on omat jutut. Mitenköhän minut otetaan vastaan?

Vielä vuosi sitten en vielä halunnut identifioitua "lapsettomien ryhmään", koska en halunnut olla lapseton. Ei kai kukaan HALUA, siis ellei valitse lapsettomuutta itse. Mutta niin se vain täytyi myöntää itselleen, että tässä ollaan, ja saatetaan olla pitemmänkin aikaa. Jos kehnosti käy niin koko elämä. No, onneksi monta korttia katsottavana vielä ennen sitä.